KKO:1986-II-121
- Asiasanat
- Asianomistaja
- Tapausvuosi
- 1986
- Antopäivä
- Diaarinumero
- R 84/157
- Taltio
- 3072
- Esittelypäivä
Ään.
Tuotannon supistamisen takia irtisanottua työntekijää ei pidetty yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 11 §:ssä tarkoitetun työnantajan tiedottamisvelvoitteen rikkomisen asianomistajana.
I-jaosto
L yhteistoiminnasta yrityksissä 11 §
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Lahden raastuvanoikeus, jossa tarkastaja A ja ompelija B ovat pyytäneet saada esiintyä asianomistajina kysymyksessä olevassa jutussa, on 12.11.1981 julistamassaan päätöksessä tältä osin todennut, ettei heidän ollut katsottava olevan tässä asiassa välittömästi loukaten oikeushyvän haltijoita. Heidän työnantajansa ja henkilöstön kesken oli sovittu siitä, että yhteistoiminta yrityksessä tapahtui yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 4 §:ssä säädetyin tavoin työnantajan ja henkilöstön edustajien yhteisessä neuvottelukunnassa. Sen vuoksi A ja B eivät olleet asianomistajina nyt syytteessä tarkoitetussa asiassa.
Pääasian osalta raastuvanoikeus on virallisen syyttäjän syytteestä 10.12.1981 julistamassaan päätöksessä katsonut selvitetyksi, että C ja D olivat Lahdessa toimintaa harjoittavan Falmer international (Suomi) Oy nimisen yhtiön hallituksen jäseninä sekä C lisäksi mainitun yhtiön tehtaanjohtajana ja D talousjohtajana, yhtiön ryhdyttyä taloudellisista syistä johtuneen tuotannon supistuksen ja henkilökunnan irtisanomisen vuoksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetussa laissa tarkoitettuun yhteistoimintamenettelyyn, laiminlyöneet ennen 23.10.1980 asiaa käsittelemään kutsuttua yhteistoimintakokousta antaa asian käsittelyn kannalta tarpeellisia tietoja asianomaisille työntekijöille ja toimihenkilöille sekä asianomaisille henkilöstön edustajille. Sen vuoksi raastuvanoikeus on yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 6 §:n 7 kohdan, 11 §:n ja 16 §:n nojalla tuominnut C:n ja D:n 23.10.1980 tapahtuneesta yhteistoimintavelvoitteen rikkomisesta, C:n kahteenkymmeneen 100 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 2.000 markkaa ja D:n kahteenkymmeneen 90 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 1.800 markkaa.
Kouvolan hovioikeus, jonka tutkittavaksi virallinen syyttäjä, A, B, C ja D olivat valittamalla saattaneet jutun, on päätöksellään 16.12.1983 jättänyt asian A:n ja B:n asianomistaja-aseman osalta raastuvanoikeuden päätöksen varaan.
Pääasian osalta hovioikeus on todennut yhtiön johdon ja eri henkilöstöryhmien edustajien välisessä, 23.10.1980 pidetyssä yhteistoimintakokouksessa puheenjohtajana toimineen C:n ilmoittaneen, että yhtiön tuotantoa tultiin supistamaan, koska vientimarkkinoilla ei myynti ollut kehittynyt toivotulla tavalla vallitsevasta lamasta johtuen. Supistus tuli koskemaan kaikkia henkilöstöryhmiä ja sen jälkeen tuotantoa tultaisiin jatkamaan yhdellä housulinjalla. Mainitussa tilaisuudessa oli lisäksi jaettu asiaa koskeva tiedotuslehtinen. Samana päivänä oli yhtiön ilmoitustauluille toimitettu asiaa koskeva ilmoitus. Päätös yhtiön tuotannon supistamisesta oli sittemmin tehty 28.10.1980 pidetyssä yhtiön hallituksen kokouksessa. Yhtiössä noudatetun käytännön mukaan asian käsittely voitiin lykätä yhteistoimintakokouksesta toiseen, mikäli joku yhteistoimintamenettelyn osapuolista sitä vaati. Tässä tapauksessa ei kumpikaan yhteistoimintamenettelyn osapuolista ollut pyytänyt asian siirtämistä jatkokokoukseen. Työnantaja oli siten ilmoittaessaan 23.10.1980 pidetyn yhteistoimintakokouksen aluksi asian käsittelyn kannalta kaikki tarpeelliset tiedot täyttänyt yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 11 §:ssä tarkoitetun tiedottamisvelvollisuutensa. Tämän vuoksi hovioikeus on kumonnut raastuvanoikeuden pääasiaa koskevan päätöksen sekä vapauttanut C:n ja D:n heille tuomituista rangaistuksista.
VAATIMUKSET, VALITUSLUVAN MYÖNTÄMINEN JA VÄLITOIMET
Virallinen syyttäjä erikseen sekä A ja B yhdessä ovat pyytäneet valituslupaa. Virallinen syyttäjä on toistanut raastuvanoikeudessa esittämänsä vaatimuksen C:n ja D:n tuomitsemisesta rangaistukseen syytteen mukaisesti. A ja B ovat pyytäneet, että heille myönnettäisiin asiassa asianomistaja-asema ja että C ja D tuomittaisiin rangaistukseen tiedottamisvelvoitteen rikkomisesta. Viralliselle syyttäjälle sekä A:lle ja B:lle on myönnetty valituslupa 6.4.1984. C ja D yhteisesti ovat antaneet heiltä pyydetyt vastaukset.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU
Asianomistaja-asema
A ja B ovat olleet Falmer International (Suomi) Oy:n palveluksessa työntekijöinä kuulumatta henkilöstön edustajiin, luottamus- tai yhdysmiehiin. Yhtiön ja sen eri henkilöstöryhmien edustajien välisen 23.10.1980 pidetyn yhteistoimintakokouksen jälkeen yhtiössä oli 28.10.1980 pidetyssä hallituksen kokouksessa tehty päätös yhtiön toiminnan supistamisesta, jonka päätöksen perusteella myös A:n ja B:n työsopimukset oli irtisanottu.
Yhteistoiminnasta yrityksissä annettu laki velvoittaa sen 11 §:n mukaan työnantajan ennen yhteistoimintamenettelyyn ryhtymistä antamaan asian käsittelyn kannalta tarpeelliset tiedot asianomaisille työntekijöille tai toimihenkilöille sekä asianomaisille henkilöstön edustajille. Laissa ei kuitenkaan edellytetä työnantajan ja henkilöstön olevan yhtä mieltä asiasta. Työnantaja ei kyseisen lain perusteella ole myöskään sidottu henkilökunnan mielipiteeseen yhteistoimintamenettelyn piiriin kuuluvia asioita ratkaistessaan.
Edellä olevan perusteella A ja B eivät ole tässä asiassa välittömästi loukatun oikeushyvän haltijoita.
Yhteistoimintavelvoitteen rikkominen
Yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 11 §:n mukaan työnantajan tulee ennen yhteistoimintamenettelyyn ryhtymistä antaa asian käsittelyn kannalta tarpeelliset tiedot asianomaisille työntekijöille tai toimihenkilöille sekä asianomaisille henkilöstön edustajille. Säännöksen tarkoituksena on, että henkilöstöllä olisi asiaan kantaa ottaessaan mahdollisimman selkeä kuva asian taustalla olevista tekijöistä. Taloudellisista syistä johtuneen tuotannon supistamisen ja henkilökunnan irtisanomisen vuoksi yhtiössä on 23.10.1980 ryhdytty yhteistoimintamenettelyyn, jolloin on pidetty ensimmäinen ja ainoaksi jäänyt neuvottelukokous. C yhtiön tehtaanjohtajana ja D talousjohtajana ovat laiminlyöneet ennen mainittua kokousta antaa asian käsittelyn kannalta tarpeellisia tietoja asianomaisille työntekijöille ja heidän edustajilleen.
Päätöslauselma
A:n ja B:n osalta asia jää hovioikeuden päätöksen lopputuloksen varaan.
Pääasian osalta hovioikeuden päätös kumotaan sekä C ja D tuomitaan kumpikin raastuvanoikeuden heidän syykseen lukemasta yhteistoimintavelvoitteen rikkomisesta, C kahteenkymmeneen 100 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 2.000 markkaa ja D kahteenkymmeneen 90 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 1.800 markkaa.
Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot
Oikeusneuvos Lindholm: Yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain, jäljempänä yhteistoimintalain, tarkoitus on sen 1 §:n mukaan yritysten toiminnan ja työolosuhteiden kehittämiseksi sekä työnantajan ja henkilöstön välisen samoin kuin henkilöstön keskinäisen yhteistoiminnan tehostamiseksi lisätä työpaikan henkilöstöön kuuluvien työntekijöiden ja toimihenkilöiden mahdollisuuksia vaikuttaa työtään ja työpaikkaansa koskevien asioiden käsittelyyn. Säännöksessä tarkoitettu vaikuttaminen tapahtuu työnantajan ja työntekijöiden tai heidän edustajiensa välisissä neuvotteluissa, joista laissa käytetään nimitystä yhteistoimintamenettely. Vaikuttamisen mahdollistamiseksi on yhteistoimintalain 11 §:ssä asetettu työnantajalle tietyt tiedottamisvelvoitteet, joiden rikkomisesta on kysymys tässä jutussa.
Tiedottamisvelvollisuuden täyttäminen koskee ensisijaisesti asianomaisten työntekijöiden etua. Näin on siinäkin tapauksessa, että yhteistoimintamenettely tapahtuu työntekijöiden edustajien ja työnantajan välillä, koska vain riittävien tietojen pohjalta työntekijät voivat yhteistoimintamenettelyssä edustajiensa välityksellä vaikuttaa yhteistoimintalain 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Tiedottamisvelvollisuuden rikkominen, joka lain 16 §:ssä on säädetty rangaistavaksi, koskee sen vuoksi niin välittömästi työntekijöiden etua ja oikeutta, että heillä sen perusteella on asianomistajan asema. Alempien oikeuksien ei näin ollen olisi pitänyt evätä A:lta ja B:ltä oikeutta käyttää asianomistajina puhevaltaa jutussa.
A ja B ovat rangaistusvaatimuksensa tueksi esittäneet seikkoja ja perusteita, jotka eivät ole olleet oikeudenkäynnin kohteena alemmissa oikeuksissa. Sen vuoksi heidän vaatimustaan ei voida suoraan tutkia Korkeimmassa oikeudessa ja on tarkoituksenmukaista palauttaa juttu kokonaisuudessaan uudestaan käsiteltäväksi raastuvanoikeuteen.
Edellä olevan perusteella kumoan ja poistan alempien oikeuksien lausunnot A:n ja B:n asianomistaja-asemasta ja palautan jutun Lahden raastuvanoikeuteen, jonka tulee ottaa se ilmoituksetta uudelleen käsiteltäväksi.
Äänestyksen tuloksen johdosta velvollisena ottamaan kantaa pääasiaan hyväksyn yhteistoimintavelvoitteen rikkomisen osalta Korkeimman oikeuden päätöksen.
Oikeusneuvos Heinonen: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Lindholm.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Ailio, Mörä ja Riihelä